Fazer Paahto

Paahtoleivät ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten aamiaishetkissä, joten ne ovat nappivalinta hotellien ja ravintoloiden aamiaispöytään. Aamiaishetkien lisäksi paahtoleivät sopivat myös herkulliseksi ja helpoksi väli- tai iltapalaksi sekä toimivat näppäränä pohjana täytetyille tai grillatuille herkuille.

Fazer Paahto Maalaiskaura

Kesällä 2023 uudistuneista Fazerin pienistä paahdoista tuttu tuhdimpi rakenne nyt myös ison pakkauskoon uutuudessa!

Fazer Paahto Maalaiskaura

Tuoreet täydellisesti paahtimeen sopivat leivät

Fazer Paahto Maukkaat suosikit vastaavat entistä paremmin kuluttajan toiveisiin: isompi ja paksumpi viipale, tuhdimpi rakenne ja kolme houkuttelevaa makuvarianttia: Rouhea hapanjuuri, Maalaismonivilja ja Lempeä kaura. Pinnalta täydellisen kullanruskeaksi ja rouskahtavan rapeaksi paahtuva leipä jää sisältä ihanan pehmeäksi. Fazer Paahto -paahtoleivät on leivottu Suomessa huolella valituista, kotimaassa viljellystä viljasta ja Lahden omassa myllyssä jauhetuista jauhoista. Fazer Paahtojen resepti perustuu taikinajuureen, ja se on hioutunut täydellisen herkulliseksi vuosikymmenten aikana. Fazer Paahto jo vuodesta 1966.

Fazer Paahto Rouhea hapanjuuri 360g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Paahto Maalaismonivilja 350g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Paahto Lempeä kaura 350g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Paahto Maalaiskaura 540g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Paahto Viisi viljaa 505g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Paahto Täysjyvä 535g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Näin Fazerin "pikku"-Paahdot näkyvät kuluttajille Fazerin mediassa:




Tutustu paahtoleipien leivontaan

 

Hotelliaamiaiseen sopivat paahtoleivät

Fazerin pakastevalikoimasta löytyvät sulattamalla valmiit Laivurin viipaleet, jotka ovat monikäyttöisiä ison viipalekokonsa ansiosta. Viipaleissa on hyvä rakenne, maku ja kosteus, joten ne käyvät erinomaisesti aamiais- ja lounaspöytiin sekä täytettyjen leipien aihioksi.

Muut paahdettavat leivät

Fazer Paahto -tuoteperheen lisäksi leipävalikoimasta löytyy runsaasti vaihtoehtoja, jotka soveltuvat erinomaisesti paahdettavaksi. Reilu-viipaleet sopivat täydellisesti kiireiseen lapsiperhearkeen myös paahtimen kautta voin ja lempitäytteiden kera! Valmiiksi halkaistut Fazer Lemppari Paahtosämpylät sujahtavat mukavasti paahtimeen, jossa ne saavat rapean pinnan menettämättä muhkeuttaan ja pehmeyttään.

Oululainen Reilu Täysjyvä 550g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Oululainen Reilu Vehnälese 500g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Oululainen Reilu Vehnä 500g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.

Fazer Bistro Hapanjuurileipä 600g

Kirjaudu sisään nähdäksesi tuotteen hintatiedot.